Juhannus ja sauna – ikuisesti yhdessä
Juhannus, tuo keskikesän ja rakkauden juhla. Tuo juhlapäivä, jolloin perheet ja tuttavat kokoontuvat yhteen ja peseytyvät ja nauttivat täysin siemauksin Suomen kesästä. Keskikesän kuumimpaan aikaan liittyy paljon uskomuksia, perinteitä ja tapoja. Alueellisia eroja esiintyy, mutta lisäksi jokaisella perheellä ja jokaisella yksilöllä on omat juhannusperinteensä. Hyvin monille niiden joukkoon kuuluu juhannussauna. Juhannus ja sauna kuuluvat ikuisesti yhteen, mutta miksi juhannusta juhlitaan ja mistä saunaperinne tulee. Lue tämä postaus ja opit!
Juhannus on keskikesän juhla
Juhannusta juhlitaan valon, mutta myös keskikesän kunniaksi. Sitä vietetään kesäpäivänseisauksen aikoihin, sillä se on aika, jolloin päivä on Suomessa pisin ennen kuin aletaan vaipua hitaasti kohti syksyisiä aikoja. Juhannuksen aikaan aurinko ei laske ollekaan pohjoisessa ja yöttömät yöt ovat romanttisia ja mystisiä.
Juhannus on liputuspäivä ja ainoa päivä jolloin Suomen kaunis siniristilippu saa roikkua salostaan koko yön. Alun perin juhlaa on vietetty muinaisuskonnon pyhänä Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Sittemmin juhla siirtyi Johannes Kastajan syntymäpäiväksi ja nimi juhannus onkin tästä juonnettu. Juhannusta kutsutaan myös mittumaariksi.
Juhannus on kristillisen perinteet omaava juhla, mutta yleensä sitä vietetään hyvin epäkirkollisesti perhepiirissä tai tuttavien kanssa. Juhannukseen liittyykin paljon perinteitä ja tapoja ja myös juhannustaiat ovat Suomessa voimissaan. Lue niistä lisää seuraavasta kappaleesta!
Perinteet ja -taiat ovat yhä voimissaan
Suomessa juhannusperinteisiin sekoittuu se, että alun perin juhannusta vietettiin Ukon juhlana ja sillä pyrittiin varmistamaan sato ja hedelmällisyys. Erilaiset hedelmällisyyteen, naimaonneen ja satoon liittyvät taiat ovat jääneetkin osaksi suomalaista juhannusperinnettä.
Juhannuksen tapoihin kuuluvat lisäksi muun muassa juhannussauna koivuvihtoineen, juhannuskokko, juhannustanssit ja esimerkiksi suursiivous ja juhannuskoivut. Juhannussiivous on jäänyt nykyvuosina hieman vähemmälle, mutta koivuja näkee edelleen ovien pielissä ja vihtaa käytetään juhannuksen lisäksi myös muina päivinä. Juhannusvihta on kuitenkin erityinen, sillä se tehdään hyvin tuoreista ja nuorista koivunlehdistä, joten vihta on erityisen pehmeä ja hyvältä tuoksuva.
Juhannuskokoilla pyritään karkottamaan pahoja henkiä ja kyseinen perinne on levinnyt Itä-Suomesta mualle Suomeen. Vanhan uskomuksen mukaan juopumus auttaa sadonkorjuussa, sillä mitä juopuneempi ihminen on, sitä parempi on myös sato. Juhannustaioilla toivotaan muun muassa naimaonnea ja monet niistä tehdää alasti ja keskellä yötä. Juhannustaiat ovatkin Suomen lisäksi yhä voimissaan myös Ruotsissa ja Baltiassa.
Ehkä levinnein ja yleismaailmallisin juhannusperinne Suomessa on kuitenkin juhannussauna. Lue siitä lisää seuraavasta kappaleesta!
Juhannussauna on perisuomalainen tapa
Juhannussauna on muiden perinteiden tapaan jo vanha juhannusperinne. Vanhassa talonpoikaiskulttuurissa juhannussauna erosi muista vuoden saunapäivistä, sillä tällöin saunottiin jo päivällä, jotta oltaisiin valmiina yöttömän yön vastaanottamiseksi. Juhannussauna koristeltiin usein juhannuskoivuin tai tuorein koivunlehvin.
Juhannussauna eroaa hyvä nykyäänkin muista saunapäivistä sillä, että kyseessä on pelkän peseytymisen sijaan hengellinen ja tunnelmallinen kokemus ja saunan ulkomuotoon kiinnitetään poikkeuksellisen paljon huomiota. Usein sauna pestään ennen juhannusta, vaikka kuten jo edellä kerroimme, varsinainen suursiivous ei enää nuoremmille sukupolville ole niin tärkeää. Saunassa käytetään erilaisia tuoksuja oman maun mukaan ja lisäksi esimerkiksi saunahunajat ja muut pienet hemmottelut kuuluvat osaksi saunaperinnnettä.
Kotisauna tai mökkisauna on oivallinen paikka aloittaa yöttömän yön juhlinta, mutta myös erilaiset julkiset saunat ja esimerkiksi hotellit tarjoavat juhannussaunaa. Juhannuksessa tärkeintä ei ole se missä tai millainen sauna on vaan se, että juhannuksesta tekee oman näköisensä ja siitä nauttii yhdessä tai yksin omien toiveiden mukaan. Tärkeintä juhannuksessa on kuitenkin se, että kesä on vihdoin täällä!
Haaveiletko juhannussaunasta omalla pihallasi tai mökkimiljöössäsi? Tarvitaanko tähän enää vain sauna? Katso Modulhusin saunavalikoimaa ja valitse itsellesi juhannussauna 2022!