Perliitti, seramis ja imeytysrakeet – Esittelyssä mullaton kasvatus

Jo ennen koronapandemiaa alkanut huonekasvien uusi nousu vain kiihtyi silloin, kun ihmiset istuivat ja kotoilivat. Kasveilla on vaikutusta kodin ja pihan viihtyvyyteen ja ihmisten mielialaan ja tunnelmaan. Lisäksi puutarhanhoidolla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia terveydelle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

Ei siis mikään ihme, että huonekasviboomin keskellä uudet trendit ovat nousseet esiin. Vuonna 2021 yksi trendi on mullaton kasvatus eli huonekasvien kasvattaminen ilman multaa. Multa korvataan muilla kasvupohjan materiaaleilla, jotka ovat uudelleenkäytettäviä ja harrastajien mielestä parempia myös kasveille. Jatka lukemista ja opi lisä mullattomasta kasvatuksesta!

 

Mitä on mullaton kasvatus?

Mullaton kasvatus on tapa viljellä paitsi huonekasveja, myös muita kukkia ja kasveja. Kyseessä ei ole mikään uusi innovaatio vaan ennemminkin suuren yleisön tietouteen vasta nyt noussut kasvatustapa. Erilaiset tavat välttää multaa ovat olleet esimerkiksi allergikkojen suosiossa jo aiemmin, sillä huonekasvi itsessään saattaa olla allergiaystävällinen, mutta multa aiheuttaa oireita. Nyt mullaton tapa kasvattaa on levinnyt myös muiden harrastajien suosioon.

Mullattomassa kasvatuksessa kasvupohja rakennetaan erilaisista komponenteista kukan omat tarpeet huomioiden. Näitä ovat muun muassa perliitti, seramis, imeytysrakeet, hiili, sora, kookos ja kaarna. Osa materiaaleista pidättää hyvin vettä kun taas toiset eivät, sillä ne ovat mukana luomassa ilmavuutta ja helpottamassa kasvupohjan kuivumista. Yleensähän kasvit nauttivat vedestä, mutta liiallinen vesi hukuttaa ne tuhoten juuret ja vedenottokyvyn. Eri pohjamateriaaleilla haetaan ilmavuuden ja kosteuden kultaista keskitietä.

modulhus_mullaton_2Miksi valita mullaton kasvualusta?

Mullattoman kasvualustan valitsemiseen on monia syitä. Kuten jo edellä mainitsimme, yksi niistä on sen allergiaystävällisyys, sillä mullaton alusta houkuttelee vähemmän homeita ja muita mikrobeja, jotka saattavat aiheuttaa allergia- ja astmaoireita. Tämä on kuitenkin vain yksi syy mullattoman alustan valitsemiseen.

Muita syitä ovat muun muassa ekologisuus, sillä mullaton alusta ei sisällä ollenkaan turvetta, kuten oikea multapohja. Turve ei ole uusiutuva luonnonvara ja näin ollen ihmiset karsastavat sen käyttöä huonekasvien kasvatukseen. Mullaton kasvualusta on myös täysin uudelleenkäytettävä, sillä eri komponentit voi esimerkiksi uunittaa käyttökertojen välillä ja näin niitä voi käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Mullattomassa alustassa elävät kasvit saavat ravinteita lisää lannoituksen yhteydessä, joten niiden hyvinvoinnista ei tarvitse ekologisen valinnan vuoksi tinkiä.

Mullaton alusta on alan harrastajien mukaan myös parempi kasvien elinolosuhteiden kannalta, sillä mullaton alusta ei tiivisty pitkässäkään käytössä ja kasvien juurilla on näin enemmän tilaa kasvaa ja toimia. Mullattoman ansiosta keväiset mullanvaihdot ovat historiaa.

Kuinka mullaton alusta sitten rakennetaan? Lue vinkit seuraavasta kappaleesta!

Kuinka koota toimiva kasvupohja?

Mullattoman kasvupohjan valmis-sekoituksia on saatavilla kaupoissa jonkin verran. Suomessa ne ovat kuitenkin yhä melko harvinaisia, joten yleensä kasvupohja tulee rakentaa vähintäänkin jollain tasolla itse. Kasvupohjan materiaali ja niiden suhde valitaan kasvin mukaan, mutta samaa pohjaa voi hyödyntää usealle samanlaisissa oloissa elävälle kasville ja lisäksi sitä voi pussittaa ja käyttää myöhemmin.

Yksi helppo ja levinnyt kasvupohjasekoitus on niin sanottu palmumix. Se sisältää pieneksi pilkottua männyn kaarnaa, Seramista ja Lecamursketta tai ruukkusoraa. Seramis on poltettua savea, jota saa muun muassa puutarhaliikkeistä. Muita mullattomia vaihtoehtoja ovat myös muun muassa aroid-mix, jossa on kookoskuitua, hiiltä, perliittiä ja kaarnaa. Perliitti on vulkaanista kiveä, joka ei ime vettä. Lisäksi kasveja voi kasvattaa muun muassa täysin imeytysrakeessa tai vaikkapa kokonaan vesiviljelyssä. Multaa voi myös parantaa edellä mainituilla kasvupohjan osilla. Tärkeintä on luoda itselle ja kasville sopivin elinympäristö ottamatta kuitenkaan turhaa stressiä, sillä kasvien tulisi tuottaa ennen kaikkea iloa!

 


Haaveiletko ikkunalaudasta täynnä kukkia tai ehkäpä yrttitarhasta keittiön pöydällä? Tee unelmistasi totta ja toteuta unelmien kesäkoti Modulhusin talonrakentajalla!

Modulhus Talot Suomi

Modulhus talot valmistetaan laadukkaimmasta puumateriaalista Ruotsissa, Suomessa, Virossa ja Latviassa vuodesta 2014 lähtien. Suunnittele oma talo, mökki tai huvila Talonrakentaja-työkalun avulla netissä.